maanantai 5. toukokuuta 2014

6.5. Älä laihduta-päivä


Painorauhan julistus:
Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.
Sen sijaan, että ottaisin omakseni ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai vertaisin itseäni muihin, voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.
Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.
Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin. Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi. Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.
Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä. Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.
Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa. Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa. Sinulla on oikeus liikkua ilosta. Sinulla on oikeus pyytää apua. Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.
Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla, juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.
Näillä sanoilla julistan Painorauhan - rauhan olla omankokoisensa!

Minun  kaikista kaunein koskaan oivaltamani asia itsestäni kiteytyy ylle ensin kuvaan ja sitten siinä alla tulevaan tekstiin. Silti syyllistyn usein itseinhoon, siksi koska olen "läski" ja aliarvioin itseäni ihmisenä sen takia. Annan liian usein kilojeni määrittää kuka minä olen.

Mikä mielen ohjaa aina uudestaan sinne "väärille urille"?

Minä olen asettanut itselleni tavoitteita, joita en pysty täyttämään
Olen tehnyt aikatauluja joissa en pysty pysymään
En ole itselleni tarpeeksi armollinen ja osaa huomioida mielen ja kehon kokonaisuutta
Unohdan elämän pienet ja tärkeät kauniit asiat
En nauti tarpeeksi
Annan ulkopuolisen median ja kauneusihanteiden määrittää mitä minun tulisi olla

Noita edellisiä lauseita yhdistää yksi yhteinen tekijä:

MINÄ

Se kertokoon meille jokaiselle siis miten tulisi elää. Ihan on oma päätös, oma hyväksymisprosessi ja oma elämä.
Jokainen itse päättää oman kehonsa toiminnasta, mitoista ja jokainen itse on itsensä pahin vihollinen tässäkin asiassa.

Raskaudessa minun on vaikea ymmärtää, että tuolla on kasvava vauvavatsa, vaan uskon edelleen, että kyllä sen täytynee olla läskiä. Jotenkin aivoni eivät suostu hyväksymään sitä, että kehoni muuttuu nyt ja en sille mitään mahda. Tämä on seuraava prosessoitava asia, että rakastaisin ja nauttisin kehostani myös nyt, kun minusta paisuu raskausmanaatti.


Minusta te ootte kaikki upeita
<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti