sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sitoutuminen

Olen alkanut salaa punomaan itselleni sitoutumisen vahvaa verkkoa.

Simo Ulvi nappasi musta ja Karosta kuvan, kun ollaan tapahtumavastaavia Traconissa.
Tässä kuvassa voin sanoa olevani fäteimmässä kunnossa 2012 syksyn jälkeen.


Tein itseni kanssa diilin:

"Kunhan järkkäämäni tapahtuma on ohitse ja vatsalääkkeet alkaneet kunnolla toimia palaan salille."

Ja pidin tämän lupauksen.

Yksinkertainen suunnitelmani oli aloittaa kaksi vuotta sitten saamani ohjelman parissa alusta ja katsoa vuoden vaihteen jälkeen mitä sitten. Päästä alkuun ja starttiin, rutiinit pyörimään pikku hiljaa...

Homma on livennyt jotenkin lapasesta ja en oo edes pahoillani.

Vaihdoin punttisalin wfc:stä Gogo Expressiin. Minulle helpompaa kulkea kaiken lastenhoidon ja duunin kanssa. Harmittaa kun Wolffi tuntuu osittain kodilta, mutta ehkä tämä tuo vaihtelua. Se mitä gogo:n siirtyminen meinasi oli sitoutumista 12kk. Välttelen normaalisti näitä, mutta olin varmasti jossakin liikuntahurmiossa.

Nyt pari viikkoa takana. 3x viikossa oon reippaasti raahautunut salille. Mukana raahautuu ihana mieheni, joka tutustuu uudenlaiseen maailmaan punttiksen myötä. Tuntuu että olen oikeassa paikassa, kun aamu vasta sarastaa ja vetää lämmittelyt, treenin ja päälle pitkät venyttelyt. Palautusjuoma on mannaa taivaasta suihkun jälkeen ja täynnä energiaa suuntaa duuniin.

Vegaaninen suklaahyydykekakku kesän herkkuhetkiltä.


Ruokavaliokin alkanut taas korjaantumaan. Taas oon tehnyt kaikki ruuat alusta itse, lisätty taas kasviksia entiseen verrattuna, namia kerran viikossa saa herkutella. Ei tiukkistelua, vaan hyvää oloa.

Mulle alkoi iskee jo kuiteskin etukäteen paniikki siitä, mitä tapahtuu kun saliohjelma 8-10 viikon päästä loppuu ja mitä sen jälkeen? Mulla on kovin intohimoisia ajatuksia lihasten vahvistamisesta ja kaikkien mun mahdollisten liikuntaelin ja muiden sairauksien hallintaa ruokavalion, liikkumisen ja sen myötä laihtumisen kautta. Mulla on paljon tietoa ja taitoa, mutta pelottaa että en osaa hahmottaa kaikkea. Mitä jos teen liikunnallisesti jotakin väärin ja tuhoan enemmän paikkoja kuin autan? Pitäisikö tarkastaa tietotaitoa jonkun kanssa? Tarttenko jotakin ohjelmaa... Mitä mitä mitä?

Kattelin mun kesän kuvaa ja mietin 11kg, joka on tullut vuodessa takaisin. KYLLÄ 11 vitun kiloa. En mä ruma ole, aika kaunis itseasiassa. Mutta kun mulla on niin hirveeeen huono olla mun kropassa. Miten mä vältän sen etten sairastu taas ja taas kuse tätä kaikkea?
Kokovartalokuva heinäkuu 2013
Kasvokuva heinäkuu 2013

Aloin tsekkaileen personal trainereita, verkkovalmennuksia, lukemaan foorumeita ja katselin videoita netistä. Mikä näistä nyt mukamas on se mun juttu? Mikä ois mun uusi laji, kun talvella en todellakaan mee juokseen tonne räntään ja kylmään? Laittelin viestejä menemään ja katselin hiukan mitä saan vastauksia, osa vastauksista oli ihania ja osa oli selkeää "tää ei ole mun juttu" matskua.

Tuossa muutama päivä sitten mun privalootassa facebookissa oli kuiteskin viesti yhdeltä naiselta, ketä oon stalkannut ja ihaillut netissä ja salilla jo aika kauan aikaa. Lämminhenkinen, rohkea ja sisuskas Me, Myself and Alona blogin pitäjä Alona. Jutskailtiin puhelimessa ja privaviesteillä ja sen seurauksena mut on aivopesty 12kk ajaksi Body Camp proggikseen mukaan.

PT tapaamisia, ruokavaliota, treeniä, haasteita. Hitaasti mutta varmasti mentaliteetillä. Kiitän onneani, että mulla on todella hyvä asenne tuolla pohjalla, ei tartte lähtee nollasta.

Vihdoinkin uskalsin.
Vihdoinkin musta tuntuu, että joku uskoo muhun.

Jatkossa joudutte lukemaan mun juttuja huomattavasti useammin ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti